Julkaistu Jätä kommentti

Testipäivä, osa 2: 2000-luvun alun kaahailu kunniaan

Tänään testailtiin pelejä laidasta laitaan, joukossa NES:iä, Playstation 1:stä ja Playstation 2:sta. Eksyipä sekaan yksi Playstation 4 -pelikin, jota nyt retroksi ei voi vielä hyvällä tahdollakaan kutsua. Testailun tiimellyksessä nostalgiakakkulat huurtuivat monistakin eri peleistä, mutta erityisen lämpimiä muistoja herätti Burnout 3: Takedown PS2:lle. Peli näki päivänvalon syksyllä 2004 ja oli arvostelumenestys (IGN: 9,5/10).

Peli on hyvinkin arcademainen, joka tekee siitä erittäin hauskan ja helposti lähestyttävän. Pelimoodeja on useita, peruskilpailuista Crash Modeen, jossa tarkoitus on aiheuttaa mahdollisimman suuri kolari, jonka menestystä mitataan aiheutetun rahallisen tuhon perusteella. Kauppiaan oma suosikkimoodi oli (ja on) Road Rage, jossa pyritään junttaamaan AI-kisaajia ulos radalta kisan tiimellyksessä.

Ajan hengen mukaisesti pelistä löytyy myös split-screen mode, eli kaverin kanssa pääsee kaahailemaan samalta sohvalta, joka nykypäivänä ei ikävä kyllä enää ole itsestäänselvyys. Peli tulossa muiden mukana torstaina myyntiin, joten pysyhän kuulolla jos kaahailu kiinnostaa. Alla vielä AVGN:n ”spin off” -sarjan James And Mike Mondays -jakso, jossa herrat Rolfe ja Matei tutustuvat kyseiseen peliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *